Onko naiset luotuja kulkemaan

Minun mielestäni ovat. Ja miksikö? Historiallisia romaaneja lukiessani huomaan miesten olevan pääroolissa. He taistelevat vallasta ja maasta, perheensä puolesta, kuninkaansa tai muun valtiaansa puolesta. Mutta pystyvätkö he taistelemaan ilman naisia? Eivät. Monissa taisteluissa naiset kulkevat heidän mukanaan, mutta heitä ei kummemmin mainita, siellä he kuitenkin ovat, taustalla. Kuka ruokkii nämä kaikki soturit, naiset. Kuka hoitaa heidän haavojaan, naiset. Kuka huolehtii heidän varusteistaan ja vaatteistaan,naiset. Ja kaikki muu vielä, ovat heidän lohduttajinaan, rakastajinaan, tukenaan. Naiset siis kulkevat mukana. Miehet kulkevat, mutta naiset ovat luotuja kulkemaan.

Miksi tällaisia ajatuksia tulee mieleeni? Luen tällä hetkellä Bernad Cornwellin sarjaa, joka kertoo 800-luvun englannista.  Siinä tanskalaiset viikingit valtaavat englantia, he tulevat perheineen isoilla laivoilla  Englantiin ja sotivat eri osissa Englantia valtaamassa maata itselleen. Englantilaiset ovat tietenkin häviöllä, pakenevat, häviävät taisteluita, mutta miksi. He eivät ole sotureita vaan maanviljelijöitä, köyhää kansaa. He kuitenkin taistelevat maansa ja perheensä vuoksi. En ole vielä lukenut sarjasta kuin yhden kirjan jonka nimi on Viimeinen kuningaskunta. Siinä on tietenkin miehiä päähenkilöinä joiden elämää kuvataan ja seurataan. Miehiä joiden takana on nainen, aina nainen. Olen lukenut paljon vastaavia kirjoja, naiset mainitaan aina sivuosassa, mutta jos osaa lukea rivien välistä, naiset ovat aina tärkeitä. Sitäpaitsi miehiä ei olisi ellei olisi naisia. Kuka ne miehet synnyttää, naiset tietenkin. Silti monesti naisia halveerataan ja paheksutaan, varsinkin jos uskonkysymykset ovat mukana.

Miksi naisia halveerataan? Siinäpä kysymys. Eihän elämää olisi ilman naisia, ei olisi mitään ilman naisia. Ei syntyisi lapsia, eikä niitä miehiä. Pappismiehet pitävät naisia syntisinä, eikä missään käy ilmi että heillä on äiti, nainen sekin.

Onpa omituinen aloitus blogille. Minulla on ollut useita blogeja, ensimmäinen Vuodatuksessa vuonna 2008, se vain tuli tiensä päätökseen sellaisena kuin se oli. Aloitin uuden blogin, mutta siirsin myöhemmin vanhan blogin teksit uuteen. Vuodatuksen ongelmien vuoksi jossain vaiheessa lopetin senkin, olisin varmaan lopettanut muutenkin. Se osa elämää oli kirjoitettu. Blogi on vielä olemassa, mutta ei käytössä. Siirryin bloggeriin ja aloitin uuden jälleen. Sekin tuli päätökseen erinäisten ongelmien vuoksi. Tekstit ovat tallella mutta eivät julkisesti luettavissa, oli taas yksi elämänvaihe kirjoitettu loppuun. Nyt minulla on ongelma, haluan poistaa kokonaan kyseiset blogit internetistä vaan tekstit haluan säilyttää. Minun pitäisi tallentaa ne vain itselle ja omaan käyttöön. Niillä teksteillä ei ole enää merkitystä muille kuin vain itselle.

En vielä tiedä mihin suuntaan tätä blogia alan viemään. Kerronko arkisesta elämästäni, josta muuten ei ole paljon kertomista, kerronko mielenterveyden ongelmista joista onkin sitten kertomista enemmän. Niitä olen pohtinut aiemmissakin blogeissani. Miksi en silti jatkaisi samalla linjalla. Itse olen mielenterveysongelmainen, tai mielenterveyskuntoutuja kuten nykyään pyritään sanomaan. En tiedä löytääkö kukaan blogiani ja onko siitä kenellekään muulle mitään iloa tai hyötyä. Onhan se tietenkin mukavaa jos ihmiset seuraa ja saa ehkä jotain itselleenkin minun kirjoituksistani sekä kommentoi tekstejäni.

Tämä ei ole silti ainut blogi tällä hetkellä, aktiivisessa käytössä on blogi, jossa on minun askartelu-taide-käsityö ym luovuusjuttuja. Sekä toinen melko raadollisilla teksteillä kirjoitettu. Teksteillä, jotka ovat ehkä totta ehkä tarua tai ehkä molempia, kannattaako minun edes yrittää ylläpitää kolmatta blogia joka olisi näiden kahden välimaastossa. Kokeillaan kuitenkin. Haluaisin kirjoittaa tavallisesta elämästä tai sellaisesta tavallisesta elämästä jota minä elän. Elän sairauteni kanssa ja mukana, sairaus elää minussa ja meillä on rakkaus-viha suhde. Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Maanis-depressiivisyys kuten aikaisemmin sitä on sanottu tai Bipolaarinen häiriö. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

No niin, tämän blogin ensimmäinen teksti on kirjoitettu, katsotaan mitä jatkossa tulee vai tuleeko mitään.  Toivottavasti tulee.